maanantai 27. kesäkuuta 2016

Kylmäsavulohipiirakka

Pohjaan tarvitset:
3dl vehnäjauhioja
1ps perunasose jauhetta (käytin itse mummon muusi jauhetta)
150g voita
0,5dl kylmää vettä

Täytteeseen:
pieni sipuli
10cm:n pala purjoa
200g kylmäsavulohi siivuja
Tilliä oman maun mukaan
2 munaa
2,5dl maustamatonta ruokakermaa
2dl emmentaljuustoraastetta
1tl paprikajauhetta
0.25tl valkopippurijauhetta

pintaan
kylmäsavulohi siivuja

Ensiksi sekoitettiin kuivat aineet keskenään
Sitten sinne nypittiin sekaan voi.
Lopuksi pohja massan sekaan lisättiin vesi ja sitten se sekoitettiin tasaiseksi. Kannattaa käyttää käsiä, vaikka onkin suttaavaa.
Vuokana käytin 24cm halkaisialtaan olevaa piirakka vukaa ja sen voitelin vuoka spreillä.
Taikina paineltiin varovasti vuuan pohjaan ja reunoille.
Täytteeseen tarvittavat aineet.
Alkuun pilpon purjon ja sipulin. Sitten kuullotin ne pienellä öljy määrällä. Se annetaan hetken jäähtyä.
Pilkoin kalan ja silppusin tillin ihan pieneksi.
Lopuksi laitettiin kaikki aineet sekasin ja kaadettiin pohjan päälle.

Koristeeksi rullasin kylmäsavulohesta pieniä rullia ja laitoin ne täytteen päälle kiristeeksi.

Lisäksi lisäsin pinnalle vähän juusto raastetta.

Paistettiin uunissa 200 asteessa noin 35 minuuttuia.

Valmiin piirakan kannattaa antaa hetken jäähtyä ja sitten se on valmista tarjottavaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti